
1 / 82
Raisio · Hauninen
Sitomokuja 2
- Velaton hinta
- 625 000 €
- Huoneet
- 15 h
- Valmistunut
- 1984
·Kunto: Tyydyttävä
KESKEISELLÄ SIJAINNILLA RAISION HAUNISISSA – MONIPUOLINEN TOIMITILAKOKONAISUUS KASVAVALLA YRITYSALUEELLA.
Monikäyttöinen teollisuus-, varasto- ja toimistokiinteistö Raision Haunisista, yhdeltä Varsinais-Suomen kiinnostavimmista ja voimakkaimmin kehittyvistä yritysalueista. Kiinteistö sijaitsee erinomaisella paikalla aivan Kauppakeskus Myllyn kupeessa, erinomaisten liikenneyhteyksien solmukohdassa, josta saavutat vaivattomasti Turun, Naantalin, Raision sekä valtatieverkoston koko Suomeen ja lähisatamien kautta merireiteille.
Alueen vetovoimaa lisää entisestään käynnissä oleva laaja kehitystyö. Haunisten, Myllyn ja niiden lähialueiden ympärille rakentuva yritys- ja kauppakeskittymä kasvaa jatkuvasti, ja alueella on käynnissä mittava, noin 200,5 hehtaarin laajuinen ideakilpailu tulevaisuuden maankäytön ja yritystoiminnan kehittämiseksi. Lisäksi Meyer Turun telakka sijaitsee vain noin kahdeksan kilometrin päässä, mikä tukee alueen yritystoimintaa ja luo pitkän aikavälin kasvunäkymiä.
Kiinteistö tarjoaa runsaasti korkeaa halli- ja varastotilaa sekä monipuoliset toimistotilat erilaisiin yritystarpeisiin. Tilat soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi tuotanto-, huolto-, logistiikka-, maahantuonti-, tukku- tai projektitoimintaa harjoittaville yrityksille. Toimistotilat mahdollistavat myös suuremmankin henkilöstön tehokkaan työskentelyn saman katon alla.
Rakennuksesta ja sen tiloista on pidetty vuosien aikana hyvää huolta, ja kokonaisuus tarjoaa toimivat puitteet sekä nykyiselle käyttäjälle että tulevaisuuden kehittämiselle. Kiinteistön käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat kokoluokkaansa nähden maltilliset, mikä tukee toiminnan kannattavuutta ja parantaa sijoituksen tuottopotentiaalia.
Kohde soveltuu erinomaisesti myös sijoittajalle. Vahvasti kasvava sijainti, monipuoliset käyttömahdollisuudet sekä alueen jatkuva kehittyminen tarjoavat houkuttelevan yhdistelmän vakaata kassavirtaa ja pitkän aikavälin arvonnousupotentiaalia.
Tällaisia kokonaisuuksia ei ole jatkuvasti tarjolla näin keskeiseltä paikalta. Ota yhteyttä ja varaa rohkeasti oma yksitysiesittelyaikasi tähän monien mahdollisuuksien yrityskiinteistöön.
LISÄTIEDOT JA ESITTELYT:
Arto Ahtola
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, BBA
040 572 1314
arto@hauslkv.fi
hauslkv.fi/arto-ahtola
Haus LKV | Artohomes Oy
Haluatko arvion ja välityspalkkiotarjouksen nykyisestä kodistasi? Ota rohkeasti yhteyttä – autan mielelläni!
Kohteen tiedot
Hinnat ja kustannukset
- Tontin vuosivuokra
- 5 330 €
- Tontin vuokra-aika päättyy
- 31.03.2040
- Sähkölämmityksen keskimääräinen kokonaiskustannus (€/kk)
- 500 € / kk
- Lisätietoja maksuista
- Varainsiirtovero 3%. Kaupankäyntiin liittyvät maanmittauslaitoksen sekä oman pankin kustannukset. Mahdollisen sähköisen kaupan kustannukset. Sähkönkulutus on ollut noin 25-35.000 kWh / vuodessa Sähkölasku ollut noin 8000€ vuonna 2025. Sisältää käyttösähkön ja siirtomaksut.
Lisätiedot
- Kohde vapautuu
- Sopimuksen mukaan
- Lisätietoja kunnosta
- Osittain 1980-luvun kunnossa, mutta 2000-luvulla tehty laajennus ja muita merkittäviä perusparannuksia.
- Katon kunto
- Uusittu arviolta 2000 luvun alussa
- Kunto
- Tyydyttävä
- Takkatiedot
- Ei takkaa
- Vesivahinko
- Ei
- Kosteusvaurio
- Ei
- Home / mikrobivaurio
- Ei
- Korkea huonekorkeus
- Kyllä
- Parveke
- Ei
- Kohde myydään vuokrattuna
- Kyllä
Perustiedot
- Toimitilojen pinta-ala
- 240 m²
- Julkaisupäivä
- 14.06.2026
- Lisätietoja pinta-alasta
- Laajuustietojen pinta-ala on laskettu 8.12.2000 asemapiirustukseen perustuen, jossa todetaan, että aimmin rakennettu 1402m2, nyt rakennetaan 120m2, yhteensä rakennettu 1622m2(mahdollinen virhe). Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
- Lisätietoja rakennusvuodesta
- Laajennus tehty noin vuonna 2000
- Kohdenumero
- 80494532
- Valmistumisvuosi
- 1984
- Kerroksia
- 2
- Tyyppi
- Kiinteistö
- Kohteen tyyppi
- Varastotila
- Kerrosnumero
- 2
- Tila
- Myynnissä
- Postinumero
- 21200
- Kokonaispinta-ala
- 1522 m²
- Muiden tilojen pinta-ala
- 1282 m²
- Pinta-ala on tarkistusmitattu
- Ei
- Kiinteistön tyyppi
- Tontti
- Rakennusvaihe
- Valmis
- Tontin tyyppi
- Tasamaatontti
- Tuoteryhmä internetissä
- Toimitilat
- Kauppatapa
- Perinteinen
- Maakunta
- Varsinais-Suomi
- Loppukatselmusvuosi
- 1984
- WC-tilojen lukumäärä
- 6
- Maa
- Suomi
- Rakennusvuosi (alkanut)
- 1981
- Toimeksiantotyyppi
- Myyntitoimeksianto
- Kohteen yhteydenotto lähde
- Välittäjä
Pintamateriaalit
- Keittiön varusteiden lisätiedot
- Jääkaappipakastin ja astianpesukone
- Pesuhuoneen varusteet
- Suihku
- Erillinen WC:n varusteiden lisätiedot
- WC-istuin ja pesuallas
- Kodinhoitohuoneen varustus
- Pesuallas
- Keittiön kuvaus
- Keittiöt toimiston ala- ja yläkerrassa sekä pommisuojan yläpuolella
- Kodinhoitohuoneen kuvaus
- Yläkerran toimistossa
- Muiden tilojen kuvaus
- 12kpl toimistohuoneita 2kpl neuvotteluhuoneita 3 keittiötä näyttelytila
- Kohteen säilytystilat
- Kylmä ulkovarasto
- Kylpyhuoneen lattiamateriaali
- Laatta
- Kylpyhuoneen seinämateriaali
- Kaakeli
- WC-tilojen seinämateriaali
- Kaakeli
- WC-tilojen lattiamateriaali
- Laatta
- Varustus
- Sähkökiuas
- Saunan lattiamateriaali
- Laatta
- Saunan seinämateriaali
- Paneeli
Kohteen tiedot
- Tontin kokonaispinta-ala
- 5 388 m²
- Lisätiedot rakennusmateriaaleista
- Katso tarkemmin rakennuslupapiirustukset
- Kaavoitustiedot
- Raision kaupunki
- Yhteystapa
- Valokuitu
- Maanvuokraaja
- Raision kaupunki
- Kohteessa on satelliittiantenni
- Ei
- Kohteessa on kaapeli-tv
- Ei
- Kohteessa on antenni
- Ei
- Rakennus- ja pintamateriaalit
- Betoni ja sand seinäelementti
- Tontin omistus
- Vuokra
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö, ilmalämpöpumppu ja lattialämmitys
- Kattotyyppi
- Tasakatto
- Katemateriaali
- Huopa
- Onko kohteesta olemassa energiatodistusta?
- Ei lain edellyttämää energiatodistusta
- Asbestikartoitus tehty
- Ei
- Sauna
- Kyllä
- Hissi
- Ei
- Kaavoitus
- Asemakaava
- Rakennusoikeus kerros-m²
- 2155.2
- Rakennusoikeus e-luku
- 0.4
- Sähköliittymä siirtyy
- Kyllä
- Kohteen myyntityyppi
- Koko tontti
- Kohde on liitetty tietoliikenneverkkoon
- Kyllä
Muut tiedot
- Lähipalvelut
- Raisio nousi elinvoimaisimpien kuntien listalla kärkikahinoihin https://yle.fi/a/74-20194667 Alueen ideakilpailu https://raisio.fi/fi/uutiset/ideakilpailu-raisio-ja-kauppakeskus-mylly-etsivat-yhdessa-ideoita-yritys-ja
- Lisätietoja liikenneyhteyksistä
- www.foli.fi
- Palvelut
- Teollisuus ja liikekiinteistöaluetta, Mylly ja useita liiketiloja ympärillä
- Piha
- Iso asfalttipiha
- Liikenneyhteydet
- Bussipysäkki lähellä, sujuvat yhteydet omalla autolla ja hyvät pyöräilytiet
- Tie perille
- Kyllä
- Tien kunto
- Hyvä
- Tien tyyppi
- Asfaltti
Remontit
- Rakennukseen tehdyt korjaukset/remontit
- Vesikaton osittainen korjaustyö, 2. krs kaikki pinnat uusittiin 2024 Lämpöpuhaltimet uusittu 2023 Pommisuojan toimistotilan rakentaminen ja 2019 Kaukolämpöön siirtyminen 2005-10 (arvio) Hulevesijärjestelmän tukos avattu kaupungin toimesta noin 2005 Toimistotilan laajennus ja alakerran toimiston osittainen saneeraus ja ikkunoiden uusiminen noin 2000 Lämmöntalteenottojärjestelmä noin 2000 Näyttelytilan rakentaminen noin 2000 Hallin peräosan palkin tuenta 2000-luvun alussa
