
Jokainen koti ansaitsee läpinäkyvän ja vastuullisen kaupan
Pohjakoulutukseltani olen restonomi (amk) ja ennen syventymistä kiinteistönvälitykseen ehdinkin tehdä noin kymmenen vuoden uran ravintola-alalla. Ravintola-ala oli itsessään mitä parhain oppikoulu ihmisten kanssa työskentelyyn. Olen saanut olla tuolloin osana ihmisten elämän suuria tapahtumia ja nyt saan jatkaa tuota merkityksellistä työtä kiinteistönvälittäjänä. Tapahtumat ovat toki muuttuneet, mutta edelleen on kyse yksittäisen ihmisen elämän suurimmista asioista, oli asiakkaana sitten ensimmäistä kotiaan etsivä perhe tai surutyötä tekevä kuolinpesä. Mitä tulee koulutukseen, jatkan itseni ammatillista kehittämistä tällä hetkellä Laurea ammattikorkeakoulussa oikeustradenomi opintojen parissa.
Minulle tärkeitä arvoja työssäni ovat eettisyys, vastuullisuus ja rehellisyys. Haluankin, että jokainen kauttani välitetty koti vaihtaa omistajaa oikein tiedoin ja läpinäkyvästi. Koti on yleensä meidän suurin taloudellinen investointimme ja kodin pitäisi olla jokaiselle turvasatama, jossa voi huoleti hengähtää. Siksi myös kodin oston tulee olla turvallista ja toisaalta jokainen myyjä haluaa varmasti välttyä turhilta reklamaatioilta kaupan jälkeen.
Rakastan uuden oppimista ja itseni jatkuva kehittäminen myös ammatillisesti on minulle tärkeää. Kiinteistönvälittäjänä ei ole varmastikaan koskaan valmis. Jokainen kohde on erilainen, jokainen myyjä ja ostaja on omanlaisensa ja lait sekä toimintaohjeet päivittyvät jatkuvasti. Rakentaminen kehittyy samalla kun vanhat rakennukset eivät poistu mihinkään. Taloustilanne ja ostokäyttäytyminen muuttuvat. Välittäjä elää jatkuvan muutoksen keskellä ja on tärkeää pysyä kiinni siinä, mitä ympärillä tapahtuu. Minulle muutos on eteenpäin vievä voimavara ja työn suola.
Uskon vuorovaikutukseen ja siihen, että näkemyksiä vaihtamalla päästään parhaaseen lopputulokseen. Keskustelen näkemyksistä ja niiden eroista mielelläni ja näkemyksiäni saa myös haastaa. Sinä tunnet kotisi ja minä asuntomarkkinan ja sen miten ostajat käyttäytyvät. Yhdistämällä nämä lopputulos on paras mahdollinen.
Asumme perheeni kanssa Paraisten maaseudulla, aidosti kaukana kaikesta kaupungin sykkeestä. Elämä maalla vauhdikkaan taaperon kanssa tuo hyvää vastapainoa ajoittain hektiseen välittäjän työhön ja nautinkin vapaa-ajalla suuresti ulkona liikkumisesta, yhdessä tekemisestä ja tavallisista arkisista asioista
Palautteita
Myyjä
”Monan asiantunteva toiminta myyntitilanteessa on luottamusta herättävää. Mona pitää asiakkaan ”kartalla” ja kuuntelee tarkalla korvalla. Esiintyminen on miellyttävän vakuuttavaa. Kaikki myyntiin liittyvät pankkitoimet sujuvat vaivattomasti sähköisesti. Mona on ammattitaitoinen, mukava ja sympaattinen välittäjä. 10/10
”
Myyjä
”Parasta välittäjässä oli kommunikointi! Ehdottomasti ja se että pystyttiin luottamaan välittäjään. 10/10”
Ostaja
”Välittäjä ymmärsi meidän kiireisen aikataulun ja edisti aktiivisesti prosessia. 10/10”